Hyppy Instagramista blogiin

Olen kirjoitellut Tyylitarkastajana Instagramiin viime vuoden puolivälistä lähtien. Käytin Instagramia lähinnä tekstien julkaisualustana, vaikka alusta onkin suunniteltu kuvien jakamiseen. Olin kuitenkin huomannut, että jotkut julkaisevat Instagramissa pidempiäkin tekstejä. Otin heistä mallia ja aloin itsekin kirjoitella Instagramiin.

Minulla oli jo aluksi ajatus, että voisin kirjoitella blogia. Blogin pyörittäminen on kuitenkin vaivalloisempaa kuin Instagram-tilin. Pitää tehdä kaikenlaisia säätöjä, konfiguroida domaineja ja vaikka mitä. Instagramissa kaikki on paljon simppelimpää: valitse kuva, kirjoita teksti, lisää pari hashtagia ja julkaise. Instagram tarjoaa myös helpompia välineitä ihmisten tavoittamiseen. Blogi hukkuu helpommin kaiken muun netin tarjonnan joukkoon.

Mutta koska Instagram on kuvien jakamisen alusta, siinä on omat rajoituksensa. Viime aikoina olen alkanut törmätä merkkimäärärajaan. Instagramissa ei voi julkaista kovin pitkiä tekstejä. Itse olen aika lyhytsanainen kirjoittaja, mutta en enää siitä huolimatta osaa pysyä Instagramin rajojen sisällä. Instagramista puuttuvat myös kaikenlaiset tekstin muotoiluominaisuudet.

Lisäksi halusin vähän autonomiaa. Instagram on siitä ikävä, että se on yhden yrityksen hallinnoima. Jos syystä tai toisesta minun tilini päätettäisiin sulkea, en voisi tehdä asialle mitään. Mutta kun minulla on oma domain, olen paljon riippumattomampi.

Päätin siis nyt siirtyä bloggaajaksi. Jatkan Instagram-tilin päivittämistä, mutta en enää kirjoita sinne pidempiä tekstejä. Aloitin myös kopioimaan vanhoja tekstejäni tänne blogiin. Samalla vähän editoin niitä.

Toisaalta tämä siirtymä vähän jännittää. Instagramin merkkiraja on ollut minulle myös turva. Olen lukenut monesta paikasta, että blogiartikkelien pitäisi olla niin ja niin pitkiä. Tuntuu vaikealta saada aikaan niin paljon tekstiä. Minulla on aina ollut pahana tapana miettiä asiat lopulliseen muotoonsa ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan niistä. Lopulliseen tekstiin ei siis ole päätynyt kaikkia itselleni esittämiäni kysymyksiä, ajatusten harhapolkuja ja muita asioita. Yritän oppia kirjoittamaan myös niitä vähemmän valmiita ajatuksiani.

Tyylisanakirjan kirjoittamista jatkan ainakin. Minulla on jo monia sanoja mielessäni, mutta en vielä tiedä mitä niistä aion kirjoittaa. Olen myös miettinyt pitäisikö alkaa kirjoittaa arvosteluita tyylikirjoista, koska niitä on tullut jonkin verran luettua.

Jätä kommentti