Me Naiset haastatteli Prisman pukeutumisen myyntipäällikköä. Haastattelun aiheena on yksi Prisman myydyimmistä vaatteista, 12,90 euroa maksavat farkut. Haastattelussa kysyttiin näistä farkuista monia asioita, mutta yksi kohta jäi minulle erityisesti mieleen:
Ne ovat monelle ja monen ikäiselle käyvä, kohderyhmään nähden geneerinen tuote. Mutta totta kai hinta on yksi kriteeri. Se on tietoisesti pidetty kaikkien saatavissa, että kaikilla on mahdollisuus ostaa uudet farkut. Havaitsemme, että sama asiakas palaa ostamaan samaa mallia, kun on sen niin sanotusti käyttänyt loppuun. Se luotettavuus, että löytyy sama hyvä malli. Ja hinta on niin alhainen, että raaskii ostaa uudet.
Hinta on niin alhainen, että raaskii ostaa uudet. Tässä lauseessa tiivistyy pikamuodin ja vaatteiden kertakäyttökulttuurin ydin. Painamalla hinta alas tehdään ostamisesta helpompaa. Samalla luovutaan teoreettisistakin mahdollisuuksista tuottaa vaate eettisesti, ekologisesti ja laadukkaasti. Halpa ja huonolaatuinen vaate on helppo ostaa, ja nopea käyttää loppuun. Ja on helppo palata ostamaan samanlainen vaate yhä uudelleen.
Pikamuodin ja kertakäyttökulttuurin ympäristövaikutukset ja muut ongelmat ovat kaikilla hyvin tiedossa. Mutta tässä blogissa kirjoitan tyylistä. Onko tällaisten farkkujen alhainen hinta ja kehno laatu myös tyylikysymys?
On totta, että tyyli ei korreloi hinnan kanssa. Esimerkiksi käytetyn vaatteenhan voi saada jopa ilmaiseksi. Mutta tyyli rakentuu laadukkaalle työlle ja laadukkaille materiaaleille. Tyyli on yhdessä tärkeässä mielessä jatkuvuutta ajassa. Minun tyylini on jotain, joka liitetään minuun paitsi tänään, myös tulevaisuudessa. Vaatteesta, joka ei kestä käyttöä eikä aikaa, ei voi tulla osa tyyliäni.
Ne Prisman asiakkaat, jotka palaavat ostamaan nämä farkut yhä uudestaan ja uudestaan, ostavat tietyssä mielessä tyylin simulaatiota. He haluavat jatkuvuutta ajassa, mutta eivät saa sitä. He saavat vain jotain, joka näyttää jatkuvuudelta — ”että löytyy sama hyvä malli”. Heidän farkkunsa hajoavat nopeasti, ja he korvaavat ne nopeasti uusilla samanlaisilla. Ne ovat toistensa kopioita, ”kohderyhmään nähden geneerinen tuote”. Ne eivät ehdi muotoutua käyttäjälleen omiksi, eivätkä osiksi hänen omaa tyyliään.
Farkkujen ei kuulu olla niin halvat, että raaskii ostaa uudet. Niiden kuuluu olla niin hyvät, ettei niitä raaski heittää pois. Sellaiset farkut haluaa joko korjata itse tai korjauttaa. Ja niissä näkyvät käytön ja korjausten jäljet.
Tyylitarkastaja 