Matkailu on tavallaan kauheaa. Blaise Pascal kirjoitti, että ihmisen kärsimysten syy on hänen kyvyttömyydessään istua itsekseen huoneessaan. Robert Louis Stevenson totesi esseessään ”On the Enjoyment of Unpleasant Places” sen paradoksin, että missä tahansa voi elää hyvin koko elämänsä, mutta vain harvassa paikassa voi viettää muutaman tunnin miellyttävästi. Matkaileva ihminen repeytyy irti arjestaan ja sen rutiineista. Hän suuntaa kohti tuntematonta ja yllättäviä hankaluuksia.
Matkailu on toisaalta myös ihanaa. Myös arkeen liittyy kaikenlaisia ikävyyksiä, joiden pakeneminen, edes tilapäisesti, rauhoittaa ihmisen mieltä. Ja ihminen kaipaa myös uutta. Uudet paikat täyttävät aistit uusilla näkymillä, hajuilla, mauilla ja äänillä. Itse pidän erityisesti paikkojen hajuista. Helsinki on niin suuren osan vuodesta paitsi värittömän harmaa, myös lähes hajuton, että alan kaivata nenääni jotain, joka muistuttaa elämästä.
Junalla talviseen Eurooppaan
Tein vaimoni kanssa hieman yli kuukauden mittaisen Interrail-junamatkan talvella 2022-23. Lähdimme matkaan hieman ennen joulua ja palasimme tammikuun lopussa.
Vaikka olimme haaveilleet reilimatkasta jo aiemmin, lopullisen sysäyksen tälle matkalle antoi Interrail-lippujen kevään 2022 50-vuotisjuhlatarjous. Moni tarjoukseen tarttuneista käytti lippunsa jo kesällä, mutta ajattelimme, että talvella reilaamisessa on omat etunsa: vähemmän ruuhkia, ei neljänkymmenen asteen helteitä, ja joskus halvemmat hinnat. Matka vastasi näitä odotuksiamme.
Olimme päättäneet viettää suurimman osan matkasta Ranskassa ja Italiassa. Hampuri on kuitenkin se paikka, josta moni suomalainen varsinaisesti lähtee reilaamaan. Sinne pääsee menemällä ensin laivalla Tukholmaan ja jatkamalla Tukholmasta Kööpenhaminan kautta Hampuriin. Tämän jälkeen reilaajien reitit erkanevat kiinnostuksen mukaan. Me lähdimme kohti Pariisia, jossa halusimme viettää joulun.
Pariisista matka jatkui Lyoniin ja sieltä Nizzaan. Nizzassa halusimme sekä lomailla että viettää uutta vuotta, joten majoituimme siellä Airbnb-asuntoon lähes viikoksi. Aika Nizzassa olikin matkamme kohokohtia. Kaupunki hurmasi meidät kauneudellaan ja leppoisalla tunnelmallaan.
Nizzasta jatkoimme Italiaan, jossa muutaman päivän jaksoja oleilimme Firenzessä, Roomassa, Montegrotton kylpyläkaupungissa ja Venetsiassa. Italia on minulle paljon Ranskaa tutumpi ja olikin mukavaa päästä käyttämään kieltä jonka osaa.
Rooman kehityksestä olen hieman huolissani. Muistan ennen pitäneeni Roomasta paljon. Erityisesti kaupungin keskusta on mielestäni muuttunut vähemmän viihtyisäksi. Joukkoliikenne ei tunnu erityisen toimivalta ja muutenkin kadut ja muu infra vaikuttavat rapistuvan. Kaupunki ei tunnu myöskään kestävän turistien suurta määrää, mikä oli itselleni yllätys: ajattelin turistien vain katoavan Rooman kaltaiseen suurkaupunkiin, mutta näin ei ole.
Mietimme pitkään, haluammeko käydä tällä matkalla Venetsiassa. Venetsia on upea mutta hauras. Lopulta päätimme käydä Venetsiassakin, ja se oli onni. Erityisesti Roomaan verrattuna La Serenissima oli taas kuin elävä maalaus, ja myöskään muita matkailijoita ei ollut haitaksi asti.
Italian jälkeen suuntasimme vähitellen kohti kotia. Halusin kuitenkin piipahtaa myös Sveitsissä, josta olen ollut pitkään kiinnostunut. Juhani Aho kertoi näin jo 1800-luvulla Kuvauksissaan Sveitsistä:
Sveitsi on yksi semmoinen Luojan lempimaa. Se on kuin näyte siitä, miten tässä maailmassa voi ihmisten olon ja elämän järjestää kaikkien heidän toiveidensa ja mielihalujensa mukaisesti. Se on kuin niitä varten, jotka tahtovat yht’aikaa elää etelässä ja pohjolassa, erämaassa ja kulttuurin keskessä. Sillä joka tahtoo ja voi oleilla ja elellä joko lyhemmän tai pitemmän aikaa mahdollisimman vaihtelevata ja monipuolista elämää, mitä tämä matoinen maailma yleensä voi tarjota, hän valitkoon — ja hän tavallisesti valitseekin — Sveitsin olinpaikakseen.
Päädyimme yöpymään Zürichissä kaksi yötä. Sveitsi taitaa edelleen olla se maa, josta Aho kirjoitti. Ainakin Zürich teki vaikutuksen kauneudellaan ja myös toimivuudellaan. Ehkä silti elämyksellisintä oli junamatka Milanosta Zürichiin. Kiireettömässä sveitsiläisessä lounaassa oli vanhan maailman glamouria, kun katsoi samalla junan ikkunasta alppimaisemien muuttuessa jatkuvasti talvisemmiksi.
Mutta toisaalta, onkohan juna liian nopea näiden maisemien ihailuun? Ainakin Aho ajatteli niin:
Sopiihan sitä junallakin kulkea ja helposti ja mukavastihan nyt yleensä kuljetaan. Mutta vaikka uudenaikaiset kulkuneuvot ovatkin helpottaneet matkustamista ja siihen niin monia houkutelleet, on matkustaminen kuitenkin kadottanut suuren osan viehätystään juuri niissä seuduissa, joissa on eniten nähtävää. Nykyaikainen rautatiematkustaja tulee matkoiltaan usein yhtä viisaana takaisin kuin hän lähtikin. Matkansa pääpaikoista hän tietysti hyötyy, mutta matkan varrelta ei hänellä juuri ole muita vaikutuksia kuin muutamia hät’hätää nähtyjä maisemia ja ohi kiitäviä kyliä ja kaupunkeja. Tien varsi pienine yksityiskohtineen, ihmiset ja elämä eri seuduissa—kaikki se jää rautatievaunun ikkunasta näkemättä, mutta pääsee täyteen arvoonsa polkupyörällä kulkiessa.
Pitkän matkan suunnittelu
Suunnittelimme matkaa pitkään ja huolella, mutta silti muutama asia pääsi yllättämään. Koska olemme molemmat kohtalaisen rutinoituneita matkailijoita, mitään suurempia vastoinkäymisiä ei kuitenkaan tullut.
Reittivalinnat tarkentuivat vähitellen matkaa suunnitellessamme. Kiinnitimme erityisesti huomiota siihen, ettei matkasta tulisi liian rankka. Jos esimerkiksi matkustaa joka päivä, matkustaminen saattaa alkaa pian tuntua raskaalta. Pyrimmekin siihen, että olisimme kaikissa paikoissa vähintään kaksi tai kolme yötä. Tätä uskallan suositella muillekin.
Sinänsä reittivalinta on subjektiivinen asia. On hyvä selvittää kiinnostavia paikkoja ja mennä sinne minne mieli tekee. Itse yritän Dan Kieranin Joutilaan matkailijan innoittamana antaa sattumalle enemmän tilaa. Matkan ei tarvitse olla yksityiskohtia myöten loppuun asti suunniteltu. Yritän myös päästä irti siitä ajatuksesta, että olisi paikkoja, joiden näkeminen on välttämätöntä. Ne must see -kohteet ovat usein aika samanlaisia: ruuhkaisia ja täynnä muita ulkomaalaisia turisteja. Tälläkin matkalla suuri osa mieleenpainuvimmista paikoista oli sellaisia, joita ei missään oppaissa tai Internetin bucket listeissä mainita.
Jos ei ole omaa, selkeää visiota siitä minne haluaa mennä, yksi vaihtoehto on lueskella aiempien aikakausien matkakuvauksia ja -oppaita. Ajatuksena on välttää aivan tuoreimmat trendit, jotta ei päätyisi juuri sinne, jonne kaikki muutkin ovat menossa juuri nyt. Mutta vuosisatojen taakse ei sentään tarvitse mennä. Vaimoni esimerkiksi löysi Helena Petäistön Ranska-oppaista meille hyviä ravintola- ja muita vinkkejä Pariisiin, Lyoniin ja Nizzaan. Itse uskaltauduin lukemaan Juhani Ahon lisäksi myös Mark Twainin Euroopan-matkakertomusta Jenkkejä maailmalla. Näistä vanhemmista teksteistä saa myös inspiraatiota maata pitkin matkustamiseen.
Matkaan valmistautuminen
Matkailu ja siihen valmistautuminen on muuttunut aikojen kuluessa. Ennen saatettiin ehkä ajatella, että matkalle otetaan mukaan kaikki se, mitä kotonakin käyttää. Arki tavallaan vain siirrettiin uuteen paikkaan.
Seuraelämän säännöissä (1930, s. 97-98) Erkki Kivijärvi kirjoittaa:
”Pitemmällä matkalla on koffertti, matka-arkku, välttämätön. Paras sellainen on n. s. amerikkalainen kaappikoffertti (trunk), johon vaatekerrat voi ripustaa, sekä alusvaatteet, kaulukset, kengät ja sukat panna laatikkoihin. Sellaisesta koffertista on kaksinkertainen hyöty: vaatteet säilyvät hyvin eikä matka-arkkua tarvitse purkaa hotelliinkaan tultaessa, se kun asetettuna pystyyn huoneeseen on sinänsä valmis vaatekaappi. Nykyisin valmistetaan tällaisia kaappikoffertteja myöskin niin pientä kokoa, että ne voidaan sijoittaa junavaunun verkkohyllyyn.
Nykyään elämässä ja myös matkailussa arvostetaan paljon mukavuutta. Moni matkailija jättää vaatekaappinsa kotiin, eikä muutenkaan halua siirtää arkeaan sellaisenaan uuteen paikkaan. Matkalle lähdetään lenkkareissa ja vaatteissa, jotka joustavat eivätkä rypisty. Tavara myös painaa ja vie tilaa. Mukavuuden nimissä moni pyrkii minimoimaan matkalle otettavien kantamusten määrän ja koon.
Jos arvostaa mukavuuden lisäksi myös esimerkiksi kauneutta, tulee tarve tehdä kompromisseja. Vaikka ei ottaisikaan junamatkalleen mukaan Kivijärven ”pientä” kaappikofferttia, joutuu tekemään jonkinlaista optimointia useamman kuin yhden muuttujan suhteen. Helpoiten kotiin jäävät sellaiset tavarat, jotka vaurioituvat helposti, ovat vaikeita tai raskaita kuljettaa, tai ovat käyttökelpoisia vain yhteen tarkoitukseen.
Matkapukeutuminen
Vaatteissa matkalla valttia on monikäyttöisyys ja yhdisteltävyys. Kaikista mukavimmat vaatteet soveltuvat usein vain ulkoiluun luonnossa tai realityn katsomiseen hotellissa. Jos matkalla on tarpeen sekä pukeutua hienoon gaalailtaan erittäin muodollisesti että käydä vuoristovaelluksella, tarvitaan väkisinkin aika monenlaista vaatetta ja asustetta. Itse olen rakentanut vaatekaappini muutenkin kaupunkielämään sopivaksi, ja voin valita sieltä matkalle pitkälti samoja vaatteita kuin arjessakin käytän.
Yksi peukalosääntö, jota tällä kertaa käytin, oli se, että jokaisen vaatteen ja asusteen piti olla käyttökelpoinen grenadiinisilkkisolmion kanssa. Grenadiinisolmiot, joita otin matkalle mukaan kaksi, asettivat rajat muiden vaatteiden muodollisuudelle ja värimaailmalle. Muodollisuushaarukan alapäässä olivat tummansiniset raakadenimfarkkuni, jotka toimivat hyvin matkahousuina eivätkä säikähtäneet esimerkiksi pieniä roiskeita matkalaukun kastuneista pyöristä. Haarukan toisessa päässä oli puhtaanvalkoinen kauluspaita, jota ei tarvinnut suuremmin häpeillä uuden vuoden illallisella Nizzassa.
Myös matkakohteiden sääolosuhteet asettavat vaatimuksia pukeutumiselle. Meillä oli ennen matkaa huolena se, että esimerkiksi Nizzassa oli suomalaiseen ilmastoon tottuneelle lähes kesäinen sää, kun taas Sveitsissä odottaisi talvi. Ja Nizza todella oli melko lämmin, ja Zürichissä satoi vähän luntakin. Ratkaisin itse ongelman kerrospukeutumisella. Vähimmillään minulla oli ulkona kaksi kerrosta, esimerkiksi kauluspaita ja irtotakki. Enimmillään kerroksia oli viisi: aluspaita, kauluspaita, ohut villaneule, irtotakki ja trenssitakki. Erityisesti pitkä trenssitakkini oli matkalla kätevä. Se piti sadetta ja tuulta, suojasi minua Pariisin metron töhryiltä ja Genovan satama-alueen pulun kakalta ja lämmitti riittävästi olematta kuitenkaan liian talvinen lämpimämmissä paikoissa. Välillä trenssissä tuli hytistyä, esimerkiksi Venetsian Muranon ja Buranon kosteassa kylmyydessä. En silti tekisi mitään toisin: toppatakissa ei olisi tullut kylmä, mutta siinä kulkeminen Ranskan Rivieralla olisi ollut masentavaa.
Isojalkaisena ihmisenä joudun aina matkustaessani miettimään tarkasti, mitkä kengät otan mukaan. Jos matka on paria yötä pidempi, tai jos on tiedossa märkiä kelejä, otan aina vähintään kahdet kengät. Käytännössä useampia ei yleensä mahdukaan mukaan varsinkaan talviaikaan. Toiset kengät ovat jalassa, ja laukussa kulkevissa kengissä on lepolestit. Tällä matkalla minulla oli kahdet ruskeat nahkakengät: yhdet lyhytvartiset derbyt ja toiset pidempivartiset chelseat. Chelseat otin mukaan huonon kelin jalkineiksi, mutta harmillisesti sadepäivinä jalkaan osuivat usein juuri derbyt. Sään ennustaminen on vaikeaa!
Matkailijan ja hänen tamineidensa huolto
Vaatteita pitää pitkällä matkalla myös pestä ja usein silittääkin. Joissain paremmissa hotelleissa on pesulapalvelu, ja isommissa kaupungeissa on useita palvelupesuloita jonne voi viedä pestäväksi mitä vain. Käytännössä meille oli helpointa käyttää itsepalvelupesuloita. Niiden isot koneet pesevät ja kuivattavat pyykit nopeasti, ja melkein kuivat vaatteet voi viedä kuivumaan hotellihuoneeseen. Herkkäihoisen kannattaa ehkä pitää mukana pientä määrää herkän ihon pyykinpesuainetta. Tuntuu, että pesuloiden aineet aiheuttavat ainakin minulle ihottumaa.
Kuivaustelinettä ei huoneissa yleensä ole, mutta usein huoneesta löytyvä matkalaukkuteline on tähän yllättävän kätevä. Paidat kuivuvat näppärästi henkarissa vaatekaapissa, kunhan ne ovat jo melko kuivia ja kun jättää vaatekaapin oven auki. Voisi olla kokeilemisen arvoinen ajatus pitää matkalla mukana hieman narua, jonka voisi viritellä huoneeseen pyykkinaruksi. Silitysvälineitä hotelleissa on vaihtelevasti: joskus huoneessa on kunnollinen rauta ja lauta, ja yleensä ainakin jonkunlaiset välineet saa käyttöön pyytämällä vastaanotosta. Paidat saa usein kohtalaisen sileiksi, jos ne jättää pesun jälkeen puolikuiviksi ja ripustaa henkareissa kylpyhuoneeseen kuivumaan ja suoristumaan.
Vaatteiden ja kenkien huolto tulee myös pidemmällä matkalla pohdittavaksi. Riippuu varmaan osittain matkan olosuhteista yksilöllisistä tarpeista, mitä tarvikkeita kannattaa ottaa mukaan ja miten huollot käytännössä tekee. Perusvälineet ja hoitoaine kenkien huoltoon auttoivat derbyjäni kestämään matkan koettelemukset. Neulalla ja langalla saa vaatteista irronneet napit ommeltua kiinni. Seuraavalle matkalle otan mukaan myös ylimääräiset kengännauhat: ne vievät vähän tilaa ja säästävät tarpeen etsiä kenkäkauppaa sateisena päivänä hiljaisessa kylpyläkaupungissa, jossa sunnuntaina ja maanantaina oikein mikään ei ole auki.
Matkailija joutuu käyttämään paljon kahviloiden ja ravintoloiden vessoja. Joissain maissa niiden varustelu vaihtelee. Pahimmillaan wc-istuimesta puuttuu rinki, ovea ei saa lukkoon, wc-paperia ei ole, kraanasta tulee vain kylmää vettä, saippua puuttuu ja millään ei voi kuivata käsiään. Pidemmän päälle alkaa harmittaa jos joutuu jatkuvasti tinkimään omista siisteysstandardeistaan. Voisi olla kätevää pitää mukana pientä pulloa omaa käsisaippuaa ja täytellä sitä aina sen tyhjentyessä.
Matkailun etiikka
Käytännössä kaikki nykymuotoinen matkailu vahingoittaa kulttuuria ja ympäristöä jonkin verran. Itse olen lähtenyt siitä, että vaikutusten kannalta tärkein yksittäinen valinta on olla lentämättä, mutta on myös paljon muuta johon kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi hotelleissa on paljon kertakäyttökulttuuria, jota ei voi täysin välttää. Esimerkiksi lakanat pestään jokaista vierasta varten.
Matkailu myös muuttaa kohteen luonnetta: esimerkiksi Venetsia on pitkälti muuttunut kaupungista kaupungin kokoiseksi turistinähtävyydeksi. Se on edelleen ainutlaatuinen ja uskomattoman kaunis paikka, mutta mietimme sitä, onko siellä enää ylipäänsä mahdollista käydä vastuullisesti. Se ainakin muistuttaa matkailun vaikutuksista ja matkailijan omasta vastuusta niiden syntymisessä.
Ymmärtääkseni usein turistisoitumisen mukana myös turistien tuomat rahavirrat alkavat ohjautua pois itse paikasta. Esimerkiksi juuri Venetsiassa moni liike on ulkomaalaisten omistama, ja niistä ostamalla ei tue paikallista taloutta. Sijoittajille Venetsia voi olla vain väline tehdä rahaa.
Matkailun eettiset kysymykset lisäävät matkailun kauheutta. Vaikka miten yrittäisi tehdä asioita oikein, saattaa silti päätyä vain pönkittämään epäeettisiä tai kestämättömiä rakenteita. Mutta jos katsoo missä asioi, matkan aikana joskus pääsee kokemaan yhteenkuuluvuutta paikallisten kanssa.
Lähes missä tahansa paikassa maailmassa on pieniä ravintoloita, kahviloita, kapakoita ja muita soppeja, joissa paikallinen kulttuuri elää, joissa paikalliset itse käyvät ja jotka ovat paikallisten omistuksessa. Niitä ei välttämättä löydä matkaoppaista, eikä todennäköisesti matkailunähtävyyksien läheltä. Niissä pääsee tuntemaan myös matkailun ihanuutta.
Tyylitarkastaja 