kauneus

Tarkastuskäynnillä Firenzessä

TimoJätä kommentti

Euroopan junamatkallamme kävimme Firenzessä. Se onkin minulle tuttu paikka. Opiskelin Firenzen yliopistossa puoli vuotta vaihto-opiskelijana. Tai no, opiskelu on ehkä väärä sana: opintoja en saanut yhden kielikurssin lisäksi suoritettua lainkaan, mutta paljon muuta kyllä koin.

Ponte Vecchio, Firenzen vanha silta.
Ponte Vecchio, Firenzen vanha silta.

Tällä kertaa keskityimme matkalla syömään hyvin, käymään muutamassa vintageliikkeessä ja tarkastamaan Uffizin taidemuseon. Vietimme kaupungissa kolme yötä, mikä riitti tähän oikein hyvin.

Kauneuden kaupunki

Maailman kaupungit edustavat erilaisia arvoja. Helsinki haluaa olla maailman toimivin kaupunki. Monacossa arvo mitataan rahassa. Firenze puolestaan on valtavan kaunis kaupunki. Firenze on tunnettu renessanssin taideaarteistaan ja arkkitehtuuristaan, mutta myöskään sen ravintoloissa tarjottava yksinkertainen toscanalainen ruoka ja Sangiovese-rypäleestä valmistetut punaviinit eivät ole kehnompia. Jos jossain kaupungissa voi saada kauneutta ja nautintoja kaikille aisteille, Firenzessä voi.

Michelangelon Daavid (kopio) Piazza della Signorialla.
Michelangelon Daavid (kopio) Piazza della Signorialla.

Mikään kaupunki ei ole täydellinen. Firenzen yksi varjopuoli on turismi: varsinkin vuoden lämpimämpinä kuukausina kaupunki täyttyy matkailijoista, ja tämä on muuttanut kaupungin luonnetta. Jos Firenzeen tulee takki auki perehtymättä kulttuuriin ja kieleen, saattaa helposti saada sinänsä miellyttävän ”teemapuistokokemuksen” Botticelleineen ja lasillisineen Chiantia, mutta kaupungin todellinen elämä jää helposti etäiseksi. Tämä on tietysti totta kaikista maailman paikoista, mutta Firenzessä se on kaksinkertaisesti totta. Firenzen kuori on paksu. Firenzen kauppiaat ja ravintoloitsijat vetävät turisteille show’ta. He tietävät kaupunkinsa maineen ja sen, että ihmiset tulevat Firenzeen maineen houkuttamina. On heidän velvollisuutensa ylläpitää mainetta.

Minun ja Firenzen suhde

Turismin keskellä eläminen väritti myös omaa vaihto-opiskeluvuottani. Olen varma, että olisin päässyt paljon paremmin sisään paikalliseen kulttuuriin monissa muissa yliopistokaupungeissa. Firenzessä tulin helposti kohdelluksi paitsi tietysti vaihto-opiskelijana, myös turistina. On vieraannuttavaa elää kuukausia turistina. Muistan, että jossain vaiheessa olin jo väsynyt Firenzeen. Paluu Helsinkiin oli tavallaan helpottava, vaikka jäinkin kaipaamaan Firenzeä.

Nyt sain Firenzestä korjaavan kokemuksen. Tuntuu, että Firenze on nykyään helpommin lähestyttävä. Ihmiset tuntuvat ystävällisemmiltä ja aidommilta. Onko Firenzen kuori ohentunut?

Ponte Vecchiota ihailemassa.
Ponte Vecchiota ihailemassa.

En tiedä onko tämä sitä, että kaupunki on muuttunut vai sitä, että olen muuttunut itse. Olen itsekin varmasti muuttunut. Vaikka olen edelleen monin tavoin henkisesti ja ruumiillisesti kankea persoona, olen kuitenkin vuosien varrella kehittynyt vähän lämpimämmäksi ja sosiaalisemmaksi. Myös italiani on nykyään rennompaa ja pystyn käyttämään sitä jännittämättä. Luulen että firenzeläisetkin aistivat minussa uutta rentoutta.

Toisaalta minusta tuntuu, että myös Firenze on aidosti muuttunut. Viimeiset viisitoista vuotta eivät ole olleet helppoja talouskriiseineen ja pandemioineen. Olenkin vähän ihmeissäni siitä, miten hyvin Firenze näyttää selvinneen korona-ajasta. Ehkä italialaiset ovatkin korvanneet ulkomaalaiset turistit pandemia-aikana? En tiedä. Joka tapauksessa olen tällä kertaa tullut kohdelluksi Firenzessä erittäin hyvin kaikissa paikoissa, joissa olen käynyt. Firenze on minusta entistä mukavampi paikka.

Olen myös huomaavinani merkkejä siitä, että Firenze on alkanut uskaltaa elää myös tulevaisuudelle. Vaikka renessanssi on edelleen vahvana kaupungin ilmassa, ilmassa on nyt ehkä vuosisatojen jälkeen myös jo jotain uutta. Jos alkuperäinen renessanssi oli kulttuurinen uudelleensyntymä, onkohan käsillä jotain vastaavaa?

Vaateostokset

Firenzen vintagevaatekaupat ovat vähän hintavia, mutta toisaalta äärimmäisen laadukkaita. Ja tarjontaa on myös miehille.

Boutique Nadine on Ponte Vecchion lähellä.
Boutique Nadine on Ponte Vecchion lähellä.

Suomen vintagekaupat ovat omien kokemusteni perusteella kovin naistenvaate- ja pikamuotipainotteisia. Firenzessä pikamuotia vintagekaupoissa on paljon vähemmän, ja tilalla on oikeaa vintagea: laadukkaita hyvistä materiaaleista valmistettuja vaatteita usein monienkin vuosikymmenien takaa.

Tartan Vintage.
Tartan Vintage.

Joitakin hyviä osoitteita:

Firenze on kuuluisa myös nahkatuotteistaan. Ennen kuin ostaa sellaisia uutena, kannattaa käydä katsomassa läpi näiden vintageliikkeiden valikoimat. Monesta löytyy paljon esimerkiksi nahkalaukkuja ja -takkeja. Jos käytettynä ei löydy sopivaa, seuraavaksi paras paikka on Firenzen nahkakoulu, Scuola del Cuoio (Via S. Giuseppe, 5, Santa Crocen basilikan takana).

Itseäni eivät nykyään enää kiinnosta kuuluisat muotimerkit, mutta niistäkin kiinnostuneille löytyy Firenzestä paljon pengottavaa Armanista Balenciagaan, Chanelista Dioriin ja eteenpäin.

Lähdimme itse Firenzestä juuri kun tammikuun Pitti Uomo alkoi. Pitti Uomo on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä miestenmuodin tapahtuma, joka kerää Firenzen kaduille (ja kaduilta sosiaaliseen mediaan) joukoittain tyyliniekkoja.

Taide ja arkkitehtuuri

Näitä on ehkä vähän turha luetella, koska ne ovat niin itsestäänselviä. Mutta toisaalta Firenzessä on museoitakin niin monia, että joihinkin kiintyy helposti enemmän kuin toisiin.

Duomo näkyy moneen paikkaan Firenzessä.
Duomo näkyy moneen paikkaan Firenzessä.
  • Uffizi on maailman tärkeimpiä taidemuseoita. Täältä löytyvät esimerkiksi Sandro Botticellin Kevät ja Venuksen syntymä.
  • Bargello on vähän sama veistostaiteelle kuin mitä Uffizi on maalaustaiteelle. Turisteja taitaa myös edelleen olla merkittävästi vähemmän kuin Uffizissa. Itselleni Bargellon merkitystä lisää se, että tutkimaani Niccolò Machiavellia pidettiin aikanaan vankina samassa rakennuksessa epäiltynä salaliitosta.
  • Firenzen katedraali Santa Maria del Fiore tai Duomo on renessanssin arkkitehtuurin suursaavutuksia. Katedraali toimi myös murhan näyttämönä: Medicin suvun jäsen, Lorenzo il Magnificon veli Giuliano murhattiin Duomossa salajuonen tuloksena.
  • Cappelle Mediceessa on Medicin suvun päämiesten hautamonumentit. Lorenzon ja Giulianon haudat ovat Michelangelon käsialaa.

Näiden mainitsemieni lisäksi on myös paljon muita, jotka kannattaa käydä katsomassa. Monet kaupungin kuuluisat veistokset oli aluksi sijoitettu ulos piazzoille osaksi katukuvaa. Nykyään arvokkaimmat alkuperäiset, kuten Michelangelon Daavid, on siirretty turvaan museoihin, mutta itse pidän myös kopioiden katselemisesta alkuperäisessä kontekstissaan. Aitoudella on toki oma arvonsa.

Ruoka ja juoma

Toscanalainen ruoka ja viini ovat maailmankuuluja. Ruoka perustuu yksinkertaisiin aineksiin. Usein puhutaan bistecca alla fiorentinasta, chianina-karjasta valmistetusta pihvistä, mutta itse nostaisin sen edelle vielä ribollitan, muhennosmaisen vihanneskeiton.

Firenzen ruokien kanssa maistuu Chiantin alueen punaviini. Chianti Classico on sen arvostetuin osa, mutta itse pidän erityisesti Chianti Rufinasta. Ja nykyään tilaan mielelläni jossain kansanpaikassa ihan vain quartinon eli neljänneslitran talon punaviiniä — tyypillisesti Chiantia sekin, mutta vaatimattomampaa.

Kasvissyönti on Firenzessä vaikeahkoa jos haluaa syödä perinteistä alueen ruokaa. Eläintuotteita käytetään paljon. Mutta eläimestä hyödynnetään kaikki, eikä vain ”hienoja” osia: tunnetuimpiin Firenzen ruokiin kuuluu trippa alla fiorentina, eli tomaattista naudan vatsalaukkua firenzeläiseen tapaan.

Trattoria Marione.
Trattoria Marione.

Kaikki firenzeläiset ravintolat eivät ole välttämättä maineen arvoisia, mutta hyviä ruokapaikkoja on valtavasti. Muutama esimerkki:

  • I Fratellini, Via dei Cimatori, 38. Voileipiä monin eri täyttein edullisesti ja viinilasilllisen kera suoraan seinästä. Jonot tuntuvat pidentyneen entisajoista. Vastaavanlaisia katukioskeja on muitakin ympäri kaupunkia: yleensä hyvä merkki on se, jos ympärillä parveilee paljon ihmisiä jonottamassa tai leipä jo kädessä.
  • Trattoria Sergio Gozzi, Piazza di San Lorenzo, 8. Isosta kirjasta, eli ravintolaopas Osterie d’Italiasta löytämäni kansanpaikka San Lorenzon kaupunginosassa. Kaikki perussapuskat löytyvät menusta ja tunnelma on rento ja maanläheinen.
  • Trattoria Marione, Via della Spada, 27. Toinen paikka, jossa mikään ei koskaan muutu. Kävin täällä ensimmäisen kerran vuonna 2007.
  • Cibrèo Trattoria, Via dei Macci, 122. Firenzen kulinarismin moderni klassikko.
  • Le Murate Caffè Letterario, Piazza delle Murate. Kulttuuriväen paikka, jossa on mukava aperitivo. Aperitivo tai apericena on käytännössä illalla tarjolla oleva noutopöytä, josta voi hakea paikasta riippuen pizzaa, pastaa tai muuta pientä ruokaa cocktailinsa tai viinilasillisensa kaveriksi. Jotkut aperitivot ovat todella runsaita ja jotkut todella hohdokkaita.
  • Enoteca Pinchiorri, Via Ghibellina, 87. Täällä käyn aina, kun… no, totta puhuen en ole tässä kolmen Michelin-tähden paikassa käynyt koskaan. Tarkastuskäynti saa vielä odottaa yllättävää äkkirikastumista.

Miten ja koska Firenzeen?

Paras tapa matkustaa Suomesta Italiaan on junalla. Junalla pääsee melkein koko matkan erilaisia reittejä, kunhan aluksi selvittää tiensä Tukholmaan esimerkiksi laivalla. Itse emme tulleet suorinta reittiä, mutta nopeimmillaan esimerkiksi Helsingistä päässee Firenzeen noin kahdessa vuorokaudessa junan ja laivan yhdistelmällä.

Paras aika tulla Firenzeen on ehkä kevät. Tärkeintä on kuitenkin välttää vilkkain kesälomakausi, jolloin kaupunki on aivan täynnä turisteja. Kun tulee matkailusesongin ulkopuolella, ei käytännössä juuri tarvitse jonotella esimerkiksi Uffiziinkaan. Mutta voi silti olla hyvä varata ainakin tärkeimmät museolippunsa etukäteen.

Kaljuus vaatii rohkeutta, mutta mitä siitä saa?

TimoJätä kommentti

Historia on täynnä kaljuja tyyli-ikoneita: Pablo Picasso, Skunk Anansie -yhtyeen laulaja Skin, Jorma Uotinen, entinen jalkapalloilija Zinedine Zidane, Michel Foucault, entinen koripalloilija Michael Jordan… Monille heistä on yhteistä se, että he ovat tavalla tai toisella tinkimättömiä siinä, mitä tekevät.

En ole varma, miten tämä menee: johtaako elämä kaljuna tinkimättömämpään asenteeseen vai ovatko tinkimättömämmät ihmiset herkempiä ajelemaan hiuksensa pois? Toimiiko tämä kumpaankin suuntaan?

Pakko tai valinta

Kaljuus on ylipäänsä kiinnostava ilmiö. Kaljuuntuminen on luonnollinen asia, mutta kaljuuteen liittyy myös paljon muita merkityksiä. Ei ole yhdentekevää onko ihminen kalju omasta valinnastaan vai pakosta. Voi olla todella kova paikka menettää hiuksensa esimerkiksi sairauden vuoksi. Asia on eri, jos kaljuus on aito oma valinta. Silloin päätös on myös peruttavissa.

Miehen luonnollinen kaljuuntuminen on varmaankin valinnan ja pakon välimaastossa. Se on tietynlainen pakko, jota ei oikein voi estää ilman hiustensiirtojen kaltaisia operaatioita. Toisaalta se jättää myös paljon tilaa ja aikaa valinnoille: hiukset eivät tyypillisesti katoa kerralla yhtäkkisesti, ja tilannetta voi yrittää peitellä ja paikata erilaisilla kampauksilla tai päähineillä.

Mitä pidemmälle kaljuuntuminen etenee, sitä vaikeammaksi tällainen peittely muuttuu. Ennen pitkää tulee nähdyksi kaljuna, joka pyrkii peittelemään kaljuuttaan. Tässäkään vaiheessa varsinainen kaljuus ei ole pakko, vaan peittelyä voi toki jatkaa kuinka pitkään haluaa. Vaikka hiuksia ei enää olisi ollenkaan, voi aina siirtyä peruukkiin.

Osa pitkälle kaljuuntuneista päätyy kuitenkin ajamaan loputkin hiuksensa pois ja elämään kaljuna. Tämä on päätös, joka vaatii rohkeutta.

Oma kaljuuteni

Itse olen elänyt kaljuna nyt jo suurimman osan aikuisikääni. Muistan neljä kriittistä hetkeä tielläni kaljuuteen:

  1. Kun huomasin alkavani kaljuuntua, heräsin ajattelemaan mahdollista elämää hiuksettomana. En kuitenkaan muista mitenkään kriisiytyneeni.
  2. Kun aloin pohtia hiusten ajelemista kokonaan pois, muistan miettineeni sitä, mitä muut ajattelisivat. Muistan etsineeni myös roolimalleja ja vertailukohtia.
  3. Kun lopulta ajoin pääni kaljuksi, siihen ei liittynyt sen suurempia tunteita. Olin mielessäni jo käsitellyt asian loppuun, ja ajatuksen toteuttaminen oli vain mekaaninen toimenpide. Silti se jäi mieleen tietynlaisena siirtymävaiheena.
  4. Kun näyttäydyin ensi kertaa tutuille ja sukulaisille kaljuna, muistan jännittäneeni. Kaljuuteni ei kuitenkaan synnyttänyt mitään kovin voimakkaita reaktioita.

Tämän jälkeen en ole juuri asiaa miettinyt, enkä varsinkaan jännittänyt. Ne ihmiset, jotka ovat tunteneet minut vain kaljuna, eivät edes aina osaa ajatella minua muunlaisena. Monia huvittaakin kuulla, että minulla on nuorempana ollut pitkät hiukset.

Hiukset ja niiden puute merkkinä

Hiukset ovat merkki erilaisista hyvinä ja haluttavina pidetyistä asioista. Kun näemme vahvat, pitkät hiukset, päättelemme lähes automaattisesti, että niiden kantaja on nuori, terve ja kyvykäs. Tämä päättely voi olla virheellistä. Merkit valehtelevat joskus.

Kaljuus on yhdessä mielessä yksinkertaisesti sitä, että hiuksia ei ole. Koska hiukset ovat merkki hyvinä pidetyistä asioista, niiden puute voi olla heikkous. Vaikka myös nuori voi olla kalju, hiuksettomana voin tuntea itseni vanhaksi ja uskoa muiden näkevän minut sellaisena. Jos pelkään vanhenemista, tämä voi olla raskasta. Sama pätee terveyteen.

Hiuksettomuus voi kuitenkin olla myös vahvuus. Ihminen voi olla niin varma itsestään, ettei tarvitse merkkejä todisteiksi. Ja tätä varmuutta voi pyrkiä saamaan esiintymällä avoimesti hiuksettomana.

En sano, että tämäkään on välttämättä helppoa. Ihmisillä on elämässä hyvin erilaiset lähtökohdat, ja joillekin on aidosti vaikeampaa luopua hiuksistaan. Esimerkiksi naisen kaljuus herättää edelleen enemmän huomiota, mikä korottaa naisen kynnystä hiuksista luopumiseen.

Kaljuus antaa rohkeutta

Kaikenlaisista varauksista ja poikkeustapauksista huolimatta ajattelen, että kaljuus voi toimia oikopolkuna oman tyylin löytämisessä. Kaljuus voi tarjota kokemuksen siitä, että ei tarvitse tukeutua joihinkin yleisesti hyväksyttyihin merkkeihin. Tämä voi olla vahvistava ja vapauttava kokemus.

Kaljuudessahan ei lopulta ole mitään vikaa. Ainoa, jolle kaljuus lopulta voi olla ongelma, on ihminen itse. Muille kaljuus ei ole ongelma. Kun elää avoimesti kaljuna, viestii myös muille että on sinut itsensä kanssa. Tämä on paljon vahvempi signaali kuin mitä minkäänlaisilla hiuksilla voi lähettää.

Kun huomaa, että pärjää kaljunakin, eteen avautuu muitakin mahdollisuuksia. Tarvitseeko minun ollakaan niin huolissani siitä, mitä muut ajattelevat? Rohkenisinko tehdä muitakin muutoksia, esimerkiksi kokeilla jotain erikoisempia asusteita tai värejä?

Rohkeus auttaa tekemään omannäköisempiä valintoja. Sen sijaan että seuraisi normeja tai trendejä, pystyy kuuntelemaan omaa esteettistä ääntään ja antamaan sen kuulua omissa valinnoissaan. Luulen, että tämä on tyyliasioista yksi vaikeimmista.

Quentin Crisp ja Donald Carroll kirjoittavat näin:

Aina kun ihmiset huomaavat, että sinussa on jotain, mikä ei oikein istu, mikä on jotenkin sopimatonta, se vie heidän huomionsa.  Ja mikä tahansa, joka vie huomion olemuksestasi, on tyylisi vihollinen. […] Jos olet kaljuuntumassa, leikkauta tai ajele hiuksesi tavalla, joka korostaa tätä asiaa. (Quentin Crisp ja Donald Carroll, Doing it with style, 1981, s. 32. Suomennettu nimellä Tyylikirja.)

Kuten Crisp ja Carroll, ajattelen että kaljuuden voi ottaa haltuun ja tehdä siitä oman tyylinsä osan. Sen sijaan, että kaljuuttaan alkaisi peitellä, sitä voikin korostaa. Mikään kauneus ei säily ikuisesti, mutta se ei tarkoita että tyylistä pitäisi tinkiä.

Erilaisia sääntöjä ja periaatteita on helppo opetella ja noudattaa. Vielä helpompaa on mennä trendien mukana. Mutta jos haluaa oikeasti rakentaa oman tyylinsä, tämä ei riitä. Jos kaljuus voi auttaa luottamaan omaan makuun ja unohtamaan normit ja muodit, se voi olla avain omaan tinkimättömään tyyliin.

Kauneus

TimoJätä kommentti

Hän istuu yksin kotisohvallaan ja katselee vanhaa valokuva-albumiaan. Hän on monissa kuvissa itse, nuorena ja kauniina. Mutta mitä hän ajattelee? Miten hän suhtautuu tuohon menneeseen aikaan ja entiseen itseensä? Sureeko hän kadonnutta kauneuttaan?

Quentin Crisp ja Donald Carroll kirjoittavat Tyylikirjassaan (s. 35, suomentanut Juhani Lindholm, alkuperäisteos Doing it with style, 1981), että kauneus on “se ainoa asia, jota kukaan ei voi säilyttää loputtomiin”. Kauneudesta on hyötyjä nuoruudessa, mutta kauneuden kadotessa katoavat nämä hyödytkin. Crisp ja Carroll jatkavat: “Niinpä onkin paha erehdys kytkeä [kauneus] erottamattomaksi osaksi tyyliään, ja vieläkin vakavampi virhe on koko tyylin rakentaminen sen varaan. Kun kauneus jonakin päivänä katoaa, katoaa tyyli sen mukana.”

Tämä on minusta tärkeä ajatus. Vaikka kauneus saattaa luoda ympärilleen tilapäisen vaikutelman tyylikkyydestä, on lohdullista ajatella, että lopulta tyylissä on kysymys jostain syvemmästä. Tyyli on tasa-arvoisempi asia kuin kauneus.

Toisaalta en halua luopua ajatuksesta, että tyylillä ja kauneudella on jotain tekemistä keskenään. Mutta olisiko mahdollista ajatella, että vaikka tyyli ei edellytä kauneutta, se silti edellyttää silmää kauneudelle? Vaikka tyylikäs ihminen ei välttämättä ole kaunis, eikö hän silti ymmärrä ja arvosta kauneutta?

Silti näin ajateltuna kauneus pitää ymmärtää laajasti. Esimerkiksi se, että valitsee seuransa kauniin ulkonäön perusteella, ei kerro tyylistä mitään. Kysymys on ennemminkin siitä, että tyylikäs ihminen on laajemminkin kiinnostunut estetiikasta ja antaa esteettisille asioille arvoa.

Katsoessaan vanhaa valokuva-albumiaan ei siis ainakaan tarvitsisi surra kadonnutta kauneuttaan. Jos ei ole rakentanut elämäänsä ja tyyliään oman kehonsa katoavan kauneuden varaan, voi menneitä ajatella ilman surua.